Säännöt ja strategia

Asiantuntijan puheenvuoro

Asiantuntijan puheenvuoro

Tässä jutussa annamme vuoron blackjack-asiantuntijallemme ja tutustumme häneen hieman paremmin. Uskomme, että lukijoistamme on mukava tietää vähän paremmin, millainen tyyppi blackjack-tekstien takana oikein on.

Niin – kuka sinä oikein olet?

Ensinnäkin sanoisin että minua määrittää suuresti intohimoni kasinopeleihin ja etenkin blackjackiin. Voisin vastata kysymykseesi yksinkertaisesti: olen blackjackin pelaaja. Sitä nimittäin tunnen ennen kaikkea olevani. Kovalla työllä ja vuosien harjoittelulla olen onnistunut tekemään blackjackista leipätyöni – saan siis elää unelmaani ja viettää aikani lempipuuhani parissa.

Mistä intohimosi sai alkunsa?

Oi, sehän sai alkunsa jo varhain lapsuudessa! Isäni nimittäin harrasti korttipelejä todella aktiivisesti, enkä voinut välttyä katselemasta hänen ja pelikavereidensa pelejä sivusta. Usein, varsinkin pienempänä jouduin tekemään sen kuitenkin salaa. Se on ihan ymmärrettävää, sillä harvapa korttirinki haluaa lapsia häiritsemään pelaamiseen keskittymistään. Eikä isäni tietenkään erityisesti halunnut saattaa minua rahapelien maailmaan. Hiljalleen kuitenkin pääsin peleihin sivustaseuraajaksi jahka olin vähän kasvanut ja oppinut istumaan rauhassa tyhmiä kysymyksiä turhan paljon esittämättä. Opin jo siis varhain blackjackin ja pokerin eri muotojen niksit ja temput. Täysi-ikäiseksi tullessani olinkin jo todella kova pelaaja, vaikka niin itse sanoisin. Mutta kukapa kissan hännän nostaisi, jollei kissa itse?

Mikä on sinun paras blackjack-muistosi?

Niitähän on niin monia, että on todella vaikea nostaa yhtä ylitse muiden... Kuitenkin muutama vuosi sitten tekemäni pelimatka Macaoon tule väistämättäkin mieleen, joten vastataanpa että se. Jokainen vähänkin paremmin kasinoita ja rahapelejä tunteva tietää ainakin Macaon maineen. Tuo entinen Portugalin siirtomaavallan alla ollut alue on kuulunut vuodesta 1999 lähtien Kiinan kansantasavallalle ja on erittäin kuuluisa kasinoistaan. Kutsuisin sitä idän Las Vegasiksi, mutta mielestäni Macaon kasinot päihittävät Las Vegasin minä päivänä tahansa. Vegas on kuitenkin enemmän bilekeskus ja polttareiden pitopaikka, aivan kuten olemme Hollywood-elokuvista oppineetkin. Macaon kasinot ja niiden pelitarjonta antavat paljon enemmän vakavissaan pelaavalle pelaajalle. Etenkin nopeasti legendaarikseksi noussut Grand Lisboa -kasino nostaa jo nimellään hyvät muistot pintaan. Vaikka ei olisi edes niin kiinnostunut pelaamisesta, on itse kasinon arkkitehtuuri jo jotain aivan huikeaa. Kasinoita Macaossa on yli 30, ja kaikki noudattavat yhteistä säännöstöä.

Grand Lisboan ja etenkin sen blackjack-pöytien panosrajat ovat kuitenkin se juttu, joka sai minut valitsemaan sen pelipaikakseni matkallani kaukaiseen itään. Vanhan mantereen kasinot eivät valitettavasti ole erityisen tunnettuja korkeista panosrajoistaan. Mitä sitten tulee itse peleihini Macaossa, voisin kuvata niitä lyhyesti yhdellä sanalla: menestys. Korkeat panokset koituivat tällä kertaa edukseni ja saatoin Macaon tienisteillä jatkaa pelikierrostani Kaukoidässä – tutuiksi tulivat hieman eksoottisempien maiden kasinot. Macaolta jatkoin Singaporeen, sieltä löysin tieni Vietnamiin ja kierros päättyi Kambodžaan. Sen lisäksi että näin paljon uusia paikkoja, tutustuin myös moniin mielenkiintoisiin kanssapelaajiin. Mitä vieraampi peliympäristö, sitä paremmin olen huomannut että muihin pelaajiin tulee tutustuttua. Ehkä minussa on vähän jäljellä vieläkin suomalaista juroutta, mutta se karisee usein ulkomaille lähtiessä.

Mikä sinua motivoi vielä jatkamaan pelaamista?

Tärkein tekijä on varmasti se, että minulla on vielä hauskaa blackjackin parissa! Jos se tuntuisi työltä ja minun pitäisi todella kiskoa itseni pelipöydän äärelle, olisin jo lopettanut. Pidän yhteisöstä blackjackin ympärillä ja haluan myös jakaa tietojani uusille pelaajille. Samalla haluan myös kannustaa heitä jatkamaan tämän hienon pelin parissa.

Piditkö lukemastasi?
Jaa siis sisältö eteenpäin!