Säännöt ja strategia

Rain Man

Rain Man

Neljällä Oscarillaan Rain Man on yksi 80-luvun suurimmista amerikkalaisen kinon klassikoista. Elokuvan on ohjannut Barry Levinson, jonka mestarillisiin ohjauksiin kuuluu mm. Las Vegas-aiheinen Bugsy, Envy, Bandits, Sphere ja Sleepers. Vältä kuitenkin tuoreempaa The Bay elokuvaa. Ero Rain Maniin on valovuosia. Joka tapauksessa, Rain Man julkaistiin teattereissa vuoden 1989 alussa ja se on tienannut yhteensä 354 miljoonaa dollaria. NetticasinoSuomi.info esittelee tässä artikkelissa tarkemmin tämän elokuvan ja sen salaisuudet.

Elokuvan juoni

Isänsä kuollessa Charlie Babbit oppii, että tämän valtava omaisuus on periytynyt tuntemattomalle potilaalle, joka on Wallbrookin psykiatrisessa instituutissa. Hämmentyneenä ja tyytymättömänä Charlie päättää mennä tapaamaan tätä salaperäistä omaisuuden perijää. Kun hän pääsee perille, hän ymmärtää, että tämä tuntemattomaksi luultu henkilö onkin hänen autistinen isoveljensä Raymond, josta hän oli aiemmin autuaan tietämätön. Kateellisena Raymondin perinnöstä, Charlie päättää kidnapata veljensä ja tuo tämän Kaliforniaan.

Raymond Babbit, on autistinen älykkö, savant, joka nostaa tämän eräät älynlahjat hyvin korkealle tasolle. Matkan aikana hänen veljensä, jota näyttelee nuori Tom Cruise, päättää tuoda hänet kasinolle hyväksikäyttääkseen veljensä uskomattomia taitoja. Mitä seuraa on elokuvan myyttisin kohtaus, jossa Raymond yllättää Charlien täysin taidoillaan ja Charlie ei pidä veljeään enää täysin vammaisena. Raymond osaa laskea hämmästyttävän hyvin kortteja. Tästä legendaarisesta kohtauksesta tehdään pilaa myös elokuvassa Hangover, jossa Zach Galifianakis parodioi Raymondia. Samoin myös ikisarja Simpsonit nyökkää filmille viidennen tuotantokauden 10. jaksossa ”The Game of Hell”, jossa näemme miten Homer Simpson tapaa nämä kaksi elokuvan pelaajaa ja pyytää sitten Raymondia demonstroimaan tälle korttienlaskutaitojaan. Parodioista huolimatta, elokuva on klassikko ja siitä tunnustuksena on vuoden 1989 Oscarit, jotka palkitsivat Rain Manin parhaana elokuvana ja Raymondia esittäneen Dustin Hoffmanin parhaana miespääosan näyttelijänä.

Mielipiteemme tästä elokuvasta

Kyseinen elokuva on leffahistorian helmi ja se kannattaa katsoa, vaikkei blackjack kiinnostaisikaan. Näyttelijäpari Cruise ja Hoffman tuovat elokuvan eloon ja Barry Levinsonin ohjaustyö on miehen parasta. Jos kyseinen pätkä on näkemättä, kipaise nopeasti virtuaaliseen videovuokraamoon ja käytä pari tuntia sopivassa välissä elokuvan katsomiseen. Sen lisäksi, että se tarjoaa huikeat näyttelijäsuoritukset, voimakkaita tunteita ja hienon tarinan – se sisältää myös eeppisen blackjack-kohtauksen, josta se on erityisen tunnettu. Olikohan Raymond Babbit lukenut Beat the Dealerin?

80-luvun lopun elokuva kahmi palkintoja lukuisista kilpailuista, kuten Golden Globeja ja kultaisia karhuja. Mikäli haluat katsoa hyvän elokuvan, katso Sademies.

Piditkö lukemastasi?
Jaa siis sisältö eteenpäin!
Lisää...Vähemmän

Mikäli katsoit Rain Manin, tiedät miksi kehuimme sitä näin. Palataan kuitenkin blackjackin pariin ja tämä toinen elokuva keskittyy siihen paremmin: